Uskalla edistyä

Ajattelin vihdoin julkaista tämän jo viikko sitten kirjoittamani tekstin Sari Kärnän tokokoulutuksesta, jossa kävimme 23.11.

Ennen tuota koulutusta oli vähän tokomasennusta ilmassa. Omat odotukset sen suhteen, mitä Oivan olin kuvitellut jo tässä vaiheessa osaavan olivat erit, mitä se todellisuudessa nyt osaa. Lisäksi Oiva on nyt tosi paljon kiinni käsi- ja vartaloavuissa. Jotenkin ärsytti koko toko ja soimasin itseäni ties mistä opettamattomasta asiasta. Tuntui, että olen hinkannut niiden käsiapujen kanssa asioita vaikka kuinka kauan, mutta ei olla edistytty mihinkään. Tosin tässä piti todeta, että eihän se ihme ole, jos ohjaaja ei uskalla edetä vaan jatkaa niiden käsiapujen kanssa hinkkaamista. Eihän näistä jutuista voi muuta kuin itseään syyttää, itse sen treenaamisen määrän ja tahdin määrittelee ja koira osaa tasan sen mitä olen sille opettanut. Omaa ajanpuutetta ja (välillä) laiskuutta se on. Käsiapujen ongelma on ollut Oivan kanssa koko ajan se, ettei se tunnu kuuntelevan opetettavia käskysanoja, kun se vaan rynnii sen namin perässä.

Näillä silloisen torstain jälkeisillä tokomasennus fiiliksillä herättiin sunnuntaiaamuna kukonlaulun aikaan, tosin kaksikymmentä minuuttia aikataulusta myöhässä. Vähän oli viiden tunnin yöunien jälkeen sellainen olo, että ihanko totta tästä lähden kohta kohti Paneliaa (Raumaa) ajelemaan. Pakkasin kuitenkin reippaasti kamat ja lähdin hakemaan Jenniä mukaan matkaan.

Myöhästyttiin alkupuheista jonkun verran pienen tankkausepisodin vuoksi ja oltiin paikalla suurinpiirtein siinä vaiheessa, kun ensimmäinen koirakko aloitti oman osuutensa. Jokaiselle koirakolle oli siis varattu omaa koulutusaikaa 2 x 20 minuuttia. Oivan ensimmäinen vuoro oli vasta ennen kahta, joten saatiin rauhassa seurata muita koirakoita aamulla. Kirjoittelen alle huomioita, joita kirjoitin muistiinpanovihkoon koulutuksen aikana. Vapautan itseni asiavirheistä toteamalla, että olen voinut tulkita kuulemaani väärin tai ymmärtänyt asian muutoin toisin. Nämä on sellaisia juttuja, joita kirjoitin huomioiksi ylös itselleni, en kirjoita siis ihan kaikkea mitä klinikalla käytiin läpi. Tuli ehkä keskittyä enemmän niiden koirien seuraamiseen ja en huomannut kirjoittaa niin paljon. Vielä tarkempaa muistiinpanojen tulkintaa voit käydä lukemassa Janinan ja Luumun blogista.

Tärkeää on, ettei ohjaaja juutu treenaamaan yhtä vaihetta liian pitkäksi aikaa, vaan etenee sopivalla vauhdilla. Käsi ja vartaloapuja vältetään, koska niitä vaikea häivyttää. Tarjoamisen kautta sheippaamalla voi opettaa koiralle asioita ilman apuja.

Jos opettaa koiralle kaksi eri luoksetuloa, pk:ssa eteen ja tokossa suoraan sivulle voi näissä pitää käsiä eri tavalla. Eteentulossa kädet enemmän kiinni reisissä ja katse hieman alaviistoon, sivulle tulossa kädet vartalon sivuilla "normaalissa" paikassa ja katse enemmän eteenpäin.

Häiriötä kannattaa treenata myös niin, ettei aina ole isot häiriöt ja joku "temppuilemassa" koiran ympärillä, koska koira tottuu nopeasti tälläiseen häiriöön. Hyviä on esimerkiksi sellaiset häiriöt, jossa joku tulee kentälle kesken paikallaanolon yllättäen (esim. hallin ovesta sisään).

Muista opettaa koiralle rauhoittuminen ja vahvista koiran rauhassa olemista (kentällä makaamassa, häkissä yms) palkkaamalla sitä tarpeeksi tiheään. Tähän kohtaan olen lisännyt muistiinpanovihkoon huutomerkin. Oivalle se rauhoittuminen ei ole erityisen helppoa ja tähän meidän tulisi myös panostaa.

Mielentilasta ja ilmeestä, saat mitä vahvistat. Jos haluat koiralla olevan "hyvä ilme" liikkeen aikana, se pitää olla myös liikettä aloittaessa. Se mielentila, mikä koiralla on liikkeen alussa, vahvistuu. Älä siis palkkaa koiraa liian matalassa vireessä tehdystä jutusta, jos et halua liikkeen myöhemminkään näyttävän siltä.

Jännittämisestä. Jos ohjajan jännitys kovaa ja vaikuttaa koiran tekemiseen, koiran kanssa voi tehdä kivoja temppuja. Ajatuksena totuttaa koira siihen, että palkkaa tulee ja on kivaa vaikka ohjaaja käyttäytyykin oudosti. Kisamaisia suorituksia ja palkattomuutta treenataan aluksi erikseen sellaisissa tilanteissa, kun ohjaaja ei jännitä eli tutussa porukassa tutussa paikassa. Mielentila ja koiran ilme tärkeä. Koiraa voi temputtaa ennen kehään menoa jos koiralle tulee siitä hyvä ilme. Ei välttämättä tarvitse harjoitella kisamaisissa edes liikkeitä tai liikkeiden välejä, vaan palkataan jo hyvästä kehään menosta. Virittelynä rauhallista koiraa nostetaan (esim. leikki) ja kiihkeää koiraa lasketaan ennen kehään menoa (esim. ruoka).

Ruutua ja merkkiä treenataan heti eri matkoilla ja ihan 25 metristä saakka. Kosketusalustaa otetaan nopeasti pois eikä sen kanssa jäädä tekemään pitkäksi aikaa. Voidaan tehdä muutama toisto alustalla, sitten yksi tai kaksi ilman ja lopuksi vielä alustan kanssa.

Mietin pitkään, että mitä tehdään Oivan kanssa omalla vuorollamme. Päätin ottaa teemaksi juuri tuon minua eniten vaivaavan seuraamisen ja käsi- ja vartaloavuista luopumisen. Lisäksi ajatuksena oli ottaa kapulan pitoa, joka on tuntunut Oivan kohdalla aina vaikealta. Se kantaa kyllä kaikkea, mutta minun lähellä tai paikallaan pysyessä kapulan pito on tosi vaikeaa.

Otettiin ensimmäiseen settiin seuraaminen. Kerroin Sarille, että ollaan imuuteltu tosi pitkään seuraamisessa, pikkuhiljaa nostanut kättä välillä ylös ja sitten taas laskenut. Toivoin, että tässä saataisiin enemmän aktivoitua Oivaa, koska nyt tuntuu olevan hirveän vähän oma-aloitteisuutta vaikka mielellään mun kanssa tekeekin hommia. Otettiin seuraamista niin, että minä lähdin vain kävelemään ympäri kenttää ja Sari naksutteli, kun Oiva seurasi oikeassa kohdassa kontaktissa. Tässä ei vielä haettu tiiviyttä, vaan pelkästään sitä, että paikka muuten oikea ja kontakti pysyy. Naksun jälkeen palkkasin kehuilla ja namilla. Meni oikeastaan tosi hyvin ja Oiva tarjosi mielestäni hyvin seuraamista eikä lähtenyt muualle haihattelemaan. Itsestä tuntui, että se oli jotenkin tosi kaukana, mutta en voi kuulemma vaatia kaikkea kerralla. Sari kuitenkin sanoi, että ollaan ainakin jotain hyvää saatu imuuttamalla aikaan, nimittäin seuraamisen oikea paikka. Harmittaa, kun ei tullut otettua videota. Jotenkin sitä tarvitsee itselleen todistusaineistoa, koska vaikea katsoa siinä seuruuttaessa miltä se koira näyttää. Panelian Sika-Areenalla oli jotenkin erityisen hyvän hajuinen lattia (lieneekö vanhan sikalan tuoksut vielä tunkevan maton alta) ja joka kerta namin saatuaan Oiva painoi päänsä maahan ja alkoi nuuskutella. Jatkoin kävelyä ja sanoin "seuraa" ja kyllä se sieltä tuli, mutta vähän viiveellä. Koitettiin tehdä niin, että aina namin jälkeen pysähdyn ja otan sen perusasentoon ja käskytän uudelleen seuraamaan. Meni ehkä vähän paremmin.

Parhaiten seuraaminen alkoi sujua, kun huomasin mainita, että palkkautuuhan tuo tosi hyvin pallollakin. Vaihdettiin namit palloon, jota pidin vasemmassa taskussa ja aina naksun jälkeen nappasin sen sieltä ja viskasin Oivalle. Saatiin saman tien sitä "oikeaa ilmettä" Oivalle, josta Sari puhui paljon päivän aikana. Itsellekin tuli sellainen olo, että nythän tää on tosi kivaa. Oiva säilytti pallosta huolimatta hyvin paikkansa, eikä nuuskutellut maata enää ollenkaan. Sari sanoi, että hyvä käyttää palloa, koska ilme heti parempi. Pitää kuitenkin muistaa, että koira voi kuumua lelupalkasta liikaa, joten ohjeeksi saatiin tehdä muutama toisto namilla ja välissä pallo, sitten taas muutama namilla ja uudelleen pallo. Lisäksi pitää huomioida palkan suunta, ettei koira ala esim. edistämään jos pallo lentää aina eteenpäin. Erityisen tyytyväinen olin siihen, että sain liikuteltua käsiä melko normaalisti seuraamisessa ja Oiva piti silti oikeaa paikkaa. Eihän tuo seuraaminen mitään täydellistä ollut, mutta valoi taas uskoa sen treenaamiseen. Käännökset ovatkin sitten ihan toinen stoori..

Näytän ihan pöhköltä tässä kuvassa, mutta jotenkin tästä paistaa se,
kuinka kivaa meillä oli!

Puhuttiin myös ensimmäisessä setissä perusasennosta. Kerroin, että olen opettanut Oivan alunperin tulemaan sivulle takaa, mutta alkanut nyt opettaa samaa myös etukautta. Sari kysyi, miksi olen päättänyt näin, enkä osannut siinä oikein vastata. Ehkä se on jotenkin uudenaikaisempaa ottaa koira suoraan edestä sivulle ja myöhemmin minulle tuli myös mieleen se pointti, että suoraan edestä Oivan huonompi puoli, eli vasemmalle kääntyminen vahvistuu. Sari sanoi, että kannattaa miettiä kumpi parempi. Takakautta on suurempi todennäköisyys, ettei koira jää vinoon perusasentoon. Enpä tiedä nyt mitä haluan, joten kai opetan molemmat ja päätän sitten. Takaata se osaa kyllä jo tulla ihan ilman mitään apuja, nyt vaan tuntuu sotkevan tuohon edestä tulemiseen, mikä ei ole ihme.

Siihen, että Oiva oppii aktiivisemmaksi, Sari ehdotti naksutella mitä vaan toimintaa mitä koira alkaa koulutustilanteessa tarjota. Voi vaikka opettaa laittamaan jalkoja pahvilaatikkoon tai mitä vaan. Alustalla ollaan tehty jo aimmin vähän tarjoamista ja se on kotona sujunut hyvin.

Toisessa setissä otettiin jälleen teemaksi tuo käsiapujen häivyttäminen. Kyllähän minä kai niinkuin periaatteen tasolla tiedän miten se tehdään, mutta silti se on mukamas niin vaikeaa. Otettiin eteentuloja, joka erittäin hyvä esimerkki siitä, miten ollaan tehty vaikka ja kuinka kauan niitä ihan tosi suurilla käsiavuilla (kädet valmiina alavatsan kohdalla koiraa kutsuessa). Nyt otin ensimmäisen toiston niin, että jätin Oivan parin metrin päähän ja kutsuin "luokse" käskyllä kädet valmiina alavatsan kohdalla ja namit nyrkissä. Seuraava toisto tehtiin niin, että kädet oli samassa kohdassa, mutta näytin Oivalle ettei niissä ollut nameja. Kolmas toisto tehtiin niin, että kädet oli sivummalla reisien päällä ja namit taskussa. Ihan yllätyin, miten hienosti Oiva tuli siihen eteen, vaikka kädet oli sivummalla kuin koskaan ennen. Pitäis vaan nyt luottaa, että kyllä se jo jotain osaa ja vahvistaa ne ekat toistot avuilla ja sitten ilman apuja. Puhuttiin myös siitä, kuinka lähelle koiran kuuluu eteentulossa tulla. Pitää muistaa pitää jalat vierekkäin ja riittää, että koiran varpaat on ohjaajan varpaita vasten. Jalat haarallaan ei kuulu seistä, silloinhan koira pääsisi lähemmäs, mutta se ei ole oikea asento. Jotenkin sitä haluais, että se koira tulee ihan iholle, muttei nojaa. Se nyt vaan ei ole fyysisesti mahdollista jos seisoo oikein jalat vierekkäin. Pitäisi vähän tarkkailla, miten ihmiset seisoo näissä.

Sari näyttää mallia, Oiva kuikuilee yleisöön päin.

Tässä sen niinku kuuluis olla.

                                               

Toinen aihe tokan setin aikana oli kapulan pito. Selitin miten Oiva alkaa aika helposti "mälväämään" kapulaa suussaan jos annan sen sille paikallaan ja tiputtaa myös kapulan helposti. Näytin Sarille miten ollaan tehty. Sari huomasi heti ongelman, jota en ole itse huomannut, vaikka periaatteessa ihan yksinkertainen juttu. Annan kapulan yläviistosta Oivalle ja tällöin Oiva pudottaa kapulan tosi syvälle takahampaille, eikä sitä ole hyvä pitää niin suussa. Eli ei ihme, että suu käy levottomaksi. Kun annoin kapulan suoraan Oivan suuta kohti tai jopa ehkä aavistuksen alaviistosta,  Oiva pystyi pitämään kapulaa rauhassa. Toki piti olla nopea palkkaamaan ennen kuin Oiva ehti alkaa liikuttaa suutaan levottomasti. Pitää pikkuhiljaa rakentaa tähän nyt vaan kestoa, jotta voin jossain vaiheessa ottaa samaa myös eteentuloasennossa. Lisäksi pitää totuttaa Oivaa siihen, että voin koskea kapulaan ja siitä ei saa irroittaa ilman irroituskäskyä. Vielä Oiva ei oikein kestä sitä vaan pudottaa kapulan tosi herkästi. Koska Oiva osaa liikkeessä pitää kapulaa tosin hyvin, sain neuvoksi aloittaa kapulaan koskemisen liikkeessä jolloin se on Oivalle helpompaa. Se onnistuikin paremmin. Koira voi jopa vähän vetää vastaan kun pidän kapulasta kiinni, tällöin ote olisi hyvä. Lisäksi pitää harjoitella, että kädet voivat liikkua miten vaan koiran pään ja kapulan ympärillä, eikä koira saa irroittaa ennen lupaa. Sari kokeili Oivan kanssa kapulan pitoa niin, että hänellä oli namit toisessa kädessä ja Oivan piti ottaa kapula suuhun saadakseen palkka. Helpommin sanottu kuin tehty. Tyyppi on niin kiinni niissä nameissa, ettei avannut suuta milliäkään jos namit olivat kädessä. Olisi hyvä opettaa tässä, että Oivan pitää pystyä luopumaan namikädestä ja palkan saa heti, kun pystyy edes hetkeksi ottamaan kapulan suuhun. Jotenkin on vaan ollut helppo laittaa ne namit taskuun ja palkata se koira sitten sieltä kun on sanonut sen palkkasanan. 

Keskittymistä.

Pidä kapulas, en avaa suutani milliäkään kun sulla on ne namit kädessä.

                                    

Tehtiin myös vauhtinoutoa. Tämä muuten ok, mutta hyökkää kapulalle liian rajusti ja voisi nostaa kapulan nätimmin. Onhan siinä noudossa kieltämättä melkoinen vauhti. Neuvoksi nätimpiin nostoihin saatiin jättää kapula muutaman metrin päähän paikallaan olevasta Oivasta sen viereen ja itse menemään kauemmas, josta pyydän koiraa nostamaan kapulan. Tässä kun ei tule vauhtia niin paljon, niin nosto on parempi. Toinen vaihtoehto pyytää koiraa noutamaan kapula seinän vierestä tai niin, että kapula on esimerkiksi tuolin edessä ja koiran on pakko hidastaa ettei se törmää.

Jee mikä palautus!

Näytin myös pikaisesti meidän hyvin alkeellisia kaukokäsky treenejä ja totesin, ettei se varmaan opi yhtään mitään kun nousee ja laskee vaan sen namikäden perässä eikä ajattele yhtään mitä tekee. Tässä saatiin ohjeeksi edelleen opettaa sitä kädestä luopumista niin, että käsi voi olla siinä ohjaamassa koiraa, mutta siihen saa koskea vasta luvan jälkeen. Lisäksi voisi opettaa vaikka takajalkatargetin.

Yleisesti ottaen meidän osuudet meni tosi kivasti. Täytyy myöntää, että vähän jännitti ennen omaa vuoroa, koska olin jo maalannut kauhukuvia siitä miten Oiva esimerkiksi karkaa minulta kesken treenin ja menee räyhäämään häkeissä oleville koirille tai perseilee muuten vaan ihan jotain omiaan. Loppupeleissä olisi taas pitänyt luottaa koiraansa. Tyyppi oli tosi super, eikä sille tullut mielenkään kummankaan parikymmentäminuuttisen setin aikana lähteä lätkimään tai räyhätä yhtään millekkään. Toki lattian tuoksut olivat välillä ylivoimaisia, mutta se teki kuitenkin minun kanssa hommia ja istui nätisti odottamassa pidempiäkin aikoja käskyllä "odota" kun keskustelin koulutajan kanssa. Heti kun vapautin, se oli valmis hommiin minun kanssa. Taisi sielä Janina ja Annekin ekan setin jälkeen jotain mainita, etteivät kuulemma usko minun tarinoita sekoilevasta ja perseilevästä teinistä, kun se kerran osaa olla noin hienosti. Niinpä. Välillä se osaa. Edellispäivänä taas hallissa häiriöherkkyys oli huipussaan ja ultimaattisia rähinöitä aiheutti ihan rauhassa ohjaajansa kanssa leikkivä kultainen noutaja. Oli taas jätkässä pitelemistä, mutta siitä joku toinen kerta.

Ihan kiva koulutuspäivä siis. Opin uusia asioita, palautin mieleen vanhoja juttuja ja nimenomaan sain vahvistusta siihen, että nyt vaan luopumaan niistä käsiavuista jotta voidaan edistyä. Tämä toko on siitä ihmeellinen laji (niinkuin varmaan kaikki koiralajit), että välillä vaan tarvitsee sen kouluttajan tai treenikaverin sanomaan ja muistuttamaan niistä asioista, vaikka niitä pitäisi kuinka simppeleinä tahansa. Päätin nyt vakaasti, että nyt loppui samojen juttujen hinkkaaminen ja ruvetaan etenemään. Tulee treenaamisesta meille molemmille mielekkäämpää, kun homma etenee ja ei ole niin tylsää. Hyvä, että jatkossakin on tarkoitus treenata niiden kavereiden valvovan silmän alla. Ettei vaan pääse unohtumaan lupaukset.
Kotiinpäin lähdettiin vasta kuuden maissa, pitkä päivä takana. Fiilikset oli hyvät, tokomasennus unohtunut ja saatiin onneksi vielä puida koirajuttuja koko kotimatka Jennin kanssa.